Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Lehtovaaran Ratsutilan toiminta

Talli tarjoaa kävijöilleen ja vieraille laajan skaalan toimintaa: vaikka pääasiassa tarjonta on kovinta hoitajien, tuntien ja yksityisten majoittamisen kohdalla, on tarjolla tapahtumia myös valmennusviikonloppujen parissa, sekä kisarupeamien. Jonkin verran tallilta lähtee maailmalle satunnaisesti myös pieniä kasvatteja, jotka pääsevät kokeilemaan omia siipiään maailmalla.

Sivulla pääset tutustumaan paremmin tallin tarjoamaan toimintaan aina kilpailuista ja tunneista pienien varsojen kasvattamiseen.

Suurin osa toiminnastamme on keskittynyt foorumille.
 

 

HOITAJATOIMINTA

Lehtovaaran Ratsutilan yksi suurimmista ja näkyvimmistä toimintamuodoista on hoitajatoiminta. Jokaiselle hevoselle pyritään ottamaan vastuuntuntoinen hoitaja, jolla on melko vapaat kädet toimia oman hoitohevosensa kanssa. Arki ei aina ole hoitajille "pelkkää" hoitamista; talli järjestää jatkuvasti erilaista toimintaa hoitajille ja muulle talliporukalle, johon osallistuminen on aina suotavaa ja kiva lisä!

 
  • Hoitohevosta voi hakea, kun foorumilla on auki hoitajahaku. Hoitajahakuja pidetään satunnaisesti riippuen tallin populaatiosta ja vapaista hoitohevosista.
  • Hoitajan tehtäviin voit tutustua tarkemmin täältä
  • Hoitajahakuun hakemusta kirjoittaessasi, mieti tarkkaan mitä itsestäsi kerrot; on tärkeää antaa heti ensikättelyssä hyvä ja rehellinen kuva itsestäsi. Ratsastustaso ei ratkaise mitään - ratsastuskoulu on kehittymistä ja oppimista varten!


KILPAILUT

Lehtovaaran Ratsutilalla on loistavat puitteet suurempienkin kisojen järjestämiseen, joita myös tallilla tasaiseen tahtiin on. Kilpailut pyörivät pääasiassa villeinä este- ja koulukilpailuina, joihin ovat tervetulleita kaikki osallistumaan.

Suurin osa kilpailuista pyritään pitämään tuotoskilpailuina, vaikka välillä väliin tulee myös nimi listaan ja arvotaan -tapahtumia. Lehtovaaran Ratsutila on tarinapainoitteinen talli, jolloin kilpailut kulkevat käsikädessä oman toiminnan kanssa!

 

MENNEET KILPAILUT

  • kouluratsastuskilpailut 27.05.2018                      kutsu & tulokset
  • tammikuun kisaviikonloppu 27-28.01.2018          kutsu & tulokset
  • avajaiskilpailut 24-26.11.2017                            kutsu & tulokset

 

VALMENNUKSET TALLILLA

 

Satunnaisesti arkea piristämässä käyvät Lehtovaarassa eri valmentajat pitämässä tehoviikonloppuja ja valmennuksia talliporukalle. Valmennukset menevät tuotosperiaatteella foorumilla. Valmentaja pyrkii vierailemaan tallilla vähintään kerran kahdessa kuukaudessa, ellei joskus useamminkin. Valmennuksien tasot vaihtelevat HeC-HeA välillä. Lajeina tyypillisesti este- ja kouluratsastus. Valmentaja mm. Åke Lundin, joka on vieraillut Lehtiksessä vuodesta 2017 lähtien.

 

YKSITYISHEVOSIEN MAJOITTAMINEN

Lehtovaaran Ratsutila majoittaa tiloihinsa myös yksityisiä hevosia ympärivuotisesti asumaan joko keväällä valmistettuun pihattoon tai talvella -17 remontoituun talliin. Yksityishevosen kanssa saat käyttää vapaasti kaikkia tallin tarjoamia tiloja, palveluja ja toimintaa mielesi mukaan, tosin antaen ensisijaisesti toimintatilaa tuntilaisille ja ratsastustunneille.

Foorumilla on erikseen vapaiden karsinapaikkojen topa auki, jos vapaata tilaa löytyy. Otamme myös jonoon mahdollisesti porukkaa odottamaan mahdollista vapaata tilaa. Karsinapaikat eivät välttämättä aina ole ajan tasalla, joten kysellä kannattaa vieraskirjan puolella, keskustassa @Riri tai sähköpostin kautta vrt.riri@gmail.com
 

KASVATUS

Nimi Syntymäaika Rotu Emä Isä
  00.00.0000 shetlanninponi Tilan Riesa Hilmaluodon Eevertti
o. Hämärävoitto 17.03.2018 suomenhevonen Tarun Huippu Hämärämies

 

©2018 Lehtovaaran Ratsutila - suntuubi.com